Koira auttaa, hoivaa ja rentouttaa

Ihmisen rinnalla kauan kulkenut koira sanoisi varmasti yhtä ja toista, jos osaisi puhua. Se on ihmisen luotettavin ja uskollisin eläinkunnan apuri, joka palaa aina isäntänsä luokse. Koiran innokkuus oppimiseen ja miellyttämiseen tekee siitä oivallisen parivaljakon moniin tilanteisiin, joissa vaaditaan nelijalkaisen apua.dog_265071971Koira on elänyt vuosituhansia ihmisen rinnalla ja nykyisin se on kesyyntynyt kotikoiraksi, josta on jalostunut useita erilaisia rotuja. Tiettyyn tarkoitukseen tähtäävän koulutuksen avulla koirasta voidaan kouluttaa työtehtäviin tai pelastustehtäviin erikoistunut yksilö, ilman perustavanlaatuista koulutustakin koirasta saa oivallisen kaverin, jolle sen omistaja on maailman keskipiste. Rakastavan kodin ja hyvän hoidon antava ihminen saa vastalahjaksi usein paljon enemmin kuin itse antaa. Koira omistautuu perheelleen koko elämäksi ja elää vain näitä varten.

APUA ARKIASKAREISIIN

Koira on korvaamaton apu monelle liikuntavammaiselle, tällaisessa suhteessa tulee parhaiten esiin koiran ja ihmisen välinen symbioosi ja mitä se on parhaimmillaan. Koira auttaa omistajaansa arkisissa asioissa kuten takin riisumisessa, hissin tilaamisessa, liikennevaloissa, kaupassa tavaroiden keräämisessä, aamutoimissa ja niin edelleen.dog working guide_414671785Opaskoira ei jätä avustettavaa missään tilanteessa, sillä se on koulutettu huolehtimaan hänestä ympäröivistä äänistä, liikkeistä tai yllättävistä tilanteista huolimatta. Avustuskoiria koulutetaan pennusta asti ja ne kulkevat avustettavan rinnalla arjen iloissa ja suruissa. Koira on luonteeltaan halukas oppimaan ja sillä on vahva vietti auttaa ja saada siitä kiitosta. Erityisesti avustuskoirilla vietti toteutuu hyvin, sillä ne saavat päivittäin virikkeellisiä aktiviteetteja arjen asioiden hoitamisen suhteen.

KOIRALTA LIIKENEE KAKSI KUUNTELEVAA KORVAA

Kenna James and Tank

Kenna James and Tank

Koiraa käytetään myös apuna terapiassa, sillä pelkkä sen seura ja pyyteetön läsnäolo saattaa auttaa masentuneita. Ihmisen uskollisen ystävän on huomattu olevan myös oivallinen kaveri autistisille lapsille, joita koiran seura auttaa usein positiivisesti. Koira ei katso tai kysy omistajansa puutteita tai vammoja, se nauttii omistajastaan juuri sellaisena kuin tämä on. Tämä seikka tekee siitä monen mielestä uskollisimman ystävän kuin lajikumppaneissa on tarjolla.Koira voi auttaa myös keskittymään ja rentoutumaan tiukassa tilanteessa. Pokeriammattilainen Kenna James rentoutuu pokeriturnauksessa sylissään Tank-koira. Pokeripeleissä menestynyt ammattilainen hakee peliin tarvittavaa keskittymistä koiransa avulla. Koirasta huokuva lämpö, rakkaus ja täydellinen omistautuminen omistajalle rauhoittavat mieltä. Koiran kanssa peuhaaminen ja lenkkeily ovat myös loistavaa vastapainoa kiireiselle työelämälle, stressaavalle uralle tai urheilijoiden rankoille kilpailukausille.

LIIKUNTA PITÄÄ MIELEN VIRKEÄNÄ

Mitä enemmin koiraa on opittu käyttämään avustajana, sitä paremmin sen tehtävät ovat erikoistuneet. Koiran käyttö ihmisen apuna on molemmin puolin kiitollista. Usea koirarotu tarvitsee aktiviteetteja, toimintaa ja käyttöä opituille taidoilleen, se saattaa jopa masentua liian monotonisesta ja tylsästä arjesta.dog training_153877877Toiminnallinen koira pysyy usein terveenä ja sen mieli virkeänä. Koira on uskomaton moniosaaja, jonka kaikkia taitoja ei ole vielä edes valjastettu käyttöön. Nykyisin koiralla on jo kymmenittäin erilaisia ammatteja kuten rauniokoira, huumekoira, lukukoira, tukikoira ja homekoira. Koiran kouluttamisen rajat ovat vielä löytämättä ja tulevaisuudessa reipas ja oppivainen ystävä tullaan taatusti näkemään yhä monipuolistuvissa tehtävissä. Uutena aluevaltauksena pidetään sairauksia haistavia koiria, joiden taitoja varmasti kehitetään jatkossa yhä enemmin.Nykyisin koiria koulutetaan yhä enemmin positiivisen vahvistamisen kautta ja vältetään kovia otteita. Koirat tekevät tärkeää ja uraauurtavaa työtä monissa paikoissa, kuten villieläinten laittoman metsästyksen ennaltaehkäisytyötä.

SOPEUTUMISKYKYINEN TSEMPPARI

Koira sopeutuu ihmistä helpommin vaativiin olosuhteisiin. Team Rokan koirat on esimerkiksi koulutettu etsimään norsunluita ja aseita. Koiran äärimmäisen herkkä hajuaisti on sen salainen ase, jonka avulla se löytää mitä uskomattomimpia asioita. Rotu määrittää jonkin verran koiran käyttäytymistä mutta viime vuosina rotujen käyttöä eri tehtäviin on laajennettu, sillä on huomattu että hyvin erikokoiset ja -luonteisetkin rodut sopivat samanlaisiin tehtäviin. Tärkeintä on niiden saama huomio ja palkinto onnistumisista. Monissa maissa on kokeiltu esimerkiksi katukoirien kouluttamista ja siitä on saatu hyviä tuloksia.Koiralla on taito luoda hyvä tunnelma ja se on loistava tsemppari erilaisissa liikuntatapahtumissa, koira tuo iloa vanhuksille, työttömille, masentuneille, liikuntaesteisille ja apua moniin tilanteisiin. Sen arvo huomataan usein vasta kun itse ollaan tilanteessa, jossa koira tulee tarpeelliseksi.Koiralla on ilmiömäinen taito keskittyä olennaiseen, sen vuoksi sen kouluttaminen erikoistilanteisiin on hedelmällistä. Koiran kouluttaminen on toki aikaa vievä projekti, josta vastaavat alan ammattilaiset. Koulutus ei käy hetkessä ja mitä vaativimmista tilanteista ja suuremmasta vastuusta on kyse, sen pidempi on myös koiran koulutusjakso.Kaikista koirista ei tule eikä tarvitsekaan tulla työntekijöitä, niiden läsnäolo ja seura riittää suurimmalle osalle piristämään, eikä uskollinen lenkkikaveri ja leffakaveri sohvannurkassa tarvitse rapsutusta ja hoitoa enempää. Jo sellaisenaan koira on luonteeltaan lähes kaikille soveltuva stressipallo, joka kylvää hyvää tunnelmaa ja positiivista energiaa sinne missä ikinä liikkuukin.