Mitä on otettava huomioon koiraa hankkiessa?

Hankkiessasi koiraa on tärkeä miettiä tarkoin, mitä koiraharrastukselta halutaan ja kuinka paljon koiralle on mahdollista antaa aikaa ja huomiota. Eri koirarodut vaativat eri määrän aktiviteetteja, samoin esimerkiksi turkin huolto ja kouluttamisen tarve vaihtelevat eri roduilla.Rotuvalinta on erittäin tärkeää etenkin hankittaessa ensimmäistä koirakaveria. On tärkeää tehdä itselle selväksi, mihin tarkoitukseen koiraa ollaan hankkimassa. Seurakoiraksi vai metsästyskoiraksi? Näyttelykoiraksi vai lenkkikaveriksi? Rotuja on jalostettu pitkälle ja kaikki rodut, niiden ominaisuudet ja luonteet eivät sovellu kaikkiin tarkoituksiin. Usein pitkälle jalostetuilla roduilla voi olla terveydellisiä ongelmia, mikä kannattaa ottaa huomioon koiraa valittaessa. Mieti myös, haluatko uros- vai narttukoiran ja minkä kokoinen seuralainen kotiisi mahtuu.Varaudu siihen, että aikaa tulee kulumaan paljon kouluttamiseen, ulkoiluttamiseen ja hoitamiseen, erityisesti alkuvaiheessa. Pennun opettaminen talon tavoille ei ole helppoa ja sen kanssa tarvitaan taitoa, tietoa ja kärsivällisyyttä. Asiaan perehtymättömänä voit tehdä suurta peruuttamatonta vahinkoa koiran käytökselle. Lue koirankasvatuksesta ja kuuntele viisaampia. Muista, että koira on laumaeläin ja se tarvitsee seuraa, huomiota ja virikkeitä. Älä ota koiraa, jos et ole valmis sitoutumaan siihen moneksi vuodeksi. Muista myös, että koko perheen on hyvä olla koiranhankinnan takana.Voit myös varautua siihen, että rahaa tulee kulumaan paljon muuhunkin kuin vain koiran ostamiseen. Eläinlääkärit, rokotukset ja vakuutukset voivat olla yllättävänkin kalliita. Jotkut rodut vaativat säännöllistä trimmausta. Koira voi lisäksi varsinkin pentuaikana tehdä vahinkoja kotona. Koirasi tarvitsee myös vähintään pannan, talutushihnan ja ruokakupin.Ensisijaisen tärkeää on, että otat koiran ammattitaitoiselta kasvattajalta. Älä edes harkitse pentutehtailijan myymää koiraa! muista koiraa hankkiessa myös, että eläinsuojeluyhdistyksillä saattaa olla koiria, jotka kaipaavat kipeästi rakastavaa kotia.