Kennelin aloittamista ei voi suositella henkilölle, joka ei ole hyvin perehtynyt eläinten pidon juridisiin ja eettisiin puoliin tai tunne erittäin hyvin sitä koirarotua, jota aikoo alkaa kennelissään kasvattaa.
Koiranäyttelyt kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta. Yksin Suomessa järjestetään vuosittain yli 40 kansainvälistä ja kaikkien rotujen näyttelyä, minkä lisäksi löytyy vielä lukematon määrä ryhmä- ja erikoisnäyttelyitä. Useat koiraharrastajat kiertävät
Internetissä on paljon asiallista tietoa koiran hankintaa harkitsevalle, mutta myös hauskaa viihdettä koirien ystäville. Koiran hankinnasta, hoidosta ja kasvattamisesta kiinnostuneen kannattaa kurkata ainakin Koirat.com –sivustolle. Täältä löydät esimerkiksi tietoa
Koira vaatii paljon tekemistä ja aktiviteetteja, ja sen kanssa voikin harrastaa vaikka mitä mukavaa! Jo pelkkä lenkkeily ja rento yhdessä olo on hauskaa. Koirat rakastavat uusien reittien löytämistä
Hankkiessasi koiraa on tärkeä miettiä tarkoin, mitä koiraharrastukselta halutaan ja kuinka paljon koiralle on mahdollista antaa aikaa ja huomiota. Eri koirarodut vaativat eri määrän aktiviteetteja, samoin esimerkiksi turkin